Vaikka näen edelleen amerikkalaiset erittäin itsekeskeisenä kansana, kun puhutaan yleisurheilusta tilanne on aivan toinen. Ja minä, Sara Killinen, RAKASTAN tätä joukkuemaista yleisurheilua. Se on ehdottomasti parasta, mitä koko laji voi tarjota, ja erityisesti tämä Jenkkien systeemi on näyttänyt mitä tämä touhu voi parhaimmillaan olla.
Tietysti Seuracup-finaalit olivat oman lapsuuteni huippukohtia yleisurheilun merkeissä, ja samoin piiriottelut, mutta harmillisesti Suomessa harrastajamäärät eivät ole niin korkeat etenkään pienillä paikkakunnilla, jotta esimerkiksi Kalevan Kisoista voitaisiin tehdä samanlainen joukkuekokemus. Ruotsi-Otteluss aon myös tietysti samanlainen joukkueviba, mutta nämä kaikki kuitenkin eroavat NCAA:n joukkueurheilusta valtavasti.
Luulen, että suurin ero tälle syylle on se, että jokaisen koulun urheilijat, valmentajat ja huoltajat työsketelevät samassa rakennuksessa samojen naamojen kanssa päivästä ja viikosta toiseen luoden näin oman pienen kommuunin, jopa perheen, jossa lähemmäs sata yksilöä tuntee tai ainakin tietää toisensa ja tukevat toisiaan.
Toisiaan tukeminen on erityisen tärkeää, sillä voittamisen tahto konferenssikilpailuissa on aivan ennennäkemätön ja jokainen urheilija on tärkeä pisteiden tuoja. Kateellisuutta ja vertailuakin tietysti on mutta ei läheskään samalla tavalla kuin Suomessa. Tai ehkä se vaan peitetään täällä erityisen hyvin (hyvin todennäköistä), mutta ainakin sellainen kateellisten uhriutumiseen ei täällä juurikaan törmää, mikä on kyllä oikeinkin mukavaa. Ennemmin se, että muita kilpailijoita on aivan kannoilla vain ruokkii jokaisen omaa halua kehittyä. Myös keskittyminen kilpailuissa on aivan omaa luokkaansa; Suomessa moukarihäkin ympärillä monesti naureskellaan ja jutellaan jostain aivan tyhjänpäiväisestä, kun taas täällä Jenkeissä (varsinkin enemmän menestyneet heittäjät) keskittyvät omaan juttuunsa aivan täysin ja hädin tuskin näkevät muita ihmisiä. Nyt karattiin vähän sivuraiteille, mutta sanoinpahan kuitenkin kun nyt tuli mieleen.
Takaisin asiaan. Mielestäni on kovin harmillista, että yleisurheilu nähdään Suomessa ja Euroopassa pääsääntöisesti erillisenä kaikesta muusta ja ennen kaikkea yksilöurheiluna. Olen monesti huomannut, kuinka eurooppalaiset joukkuetoverini vähät välittävät joukkuelaistensa kilpasuorituksista kunhan oman kisan saa hoidettua, joskus jopa suuremmissa konferenssikilpailuissa. Toisaalta eräskin joukkueemme amerikkalainen kuulantyöntäjä on tainnut nähdä jokaisen kilpailuheittoni, vaikkemme aivan parhaita ystäviä olekaan. Yleensä hän on myös kilpaillut seuraavana päivänä, mutta silti nähnyt velvollisuudekseen tulla kannustamaan joukkuelaistaan. Tällainen käytös kerta kaikkiaan lämmittää mieltäni. Joukkuelaisuus pelaa täällä urheilussa todellakin suurempaa roolia kuin itsekkyys (joka on tässä kulttuurissa kyllä vahvasti läsnä myös), mikä on erittäin terveellistä urheilun kannalta.
Tietysti tämä sama asia pätee myös perinteisiin joukkuelajeihin ja on näkyvillä Suomessa helpostikin kun vaikka tarkkailee jääkiekkoilijoita tai lentopalloilijoita, ainakin Kuortaneen urheilulukiossa, minkä ajattelin yleistää tässä yhteydessä koko lajeihin. Toisaalta moni amerikkalainen on yleisurheilun ohella pelannut jotain/useampaa joukkuelajia high schoolissa, mistä luulen tämän joukkueasenteen kumpuavan. Niin tai näin, näen sen kuitenkin hyödyllisenä myös yleisurheiluun.
Tietysti samantasoista joukkuemaisuutta mitä täällä NCAA:n yleisurheilussa on, ei vain millään ole mahdollista saavuttaa pienessä Suomessa, mutta sitä voi silti jäljitellä pienemmässä mittakaavassa.
Cheers,
